Petri Paajanen Pori Energia Oy:n toimitusjohtajaksi

Petri Paajanen

Pori Energia Oy:n hallitus on nimittänyt tekniikan tohtori Petri Paajasen (s. 1976) yhtiön toimitusjohtajaksi 1.10.2019 alkaen. Paajanen seuraa tehtävässä eläkkeelle siirtyvää, 20 vuotta yhtiön johdossa toiminutta DI Matti Rintasta

Petri Paajanen on syntynyt Kankaanpäässä. Hän on koulutukseltaan sähkövoima- ja automaatiotekniikan insinööri ja tuotantotalouden diplomi-insinööri. Paajanen on jatkanut opiskelujaan Tampereen teknillisessä yliopistossa valmistuen tekniikan tohtoriksi työn ohessa vuonna 2012.

Petri Paajasella on laaja ja monipuolinen osaaminen ja kokemus energia-alalta. Hän on työskennellyt asiantuntija- ja johtotehtävissä useassa energiayhtiöissä. Pori Energian palvelukseen Paajanen siirtyy Vatajankosken Sähkö Oy:n toimitusjohtajan tehtävistä.

On hienoa päästä mukaan rakentamaan Pori Energian tarinaa yhteistyössä henkilöstön kanssa. Uskon, että Pori Energia tulee näyttäytymään asiakkaille ja sidosryhmille erittäin kiinnostava yhtiönä tulevaisuudessa”, kertoo Petri Paajanen.

Haikein mielin päästämme ansioituneen Matti Rintasen eläkkeelle”, toteaa Pori Energia Oy:n hallituksen puheenjohtaja Petri Lahtinen.  ”Uudistus on kuitenkin aina mahdollisuus ja yhtiön hallitus uskoo, että Petri Paajanen, uutena toimitusjohtajana, tuo uusia tuulia ja mahdollisuuksia kehittää yhtiötämme haastavassa ja muuttuvassa markkinassa. On hienoa saada hänet yhtiömme uudeksi keulakuvaksi” Lahtinen jatkaa.

 

Lisätiedot:

Hallituksen puheenjohtaja Petri Lahtinen 0500 404 403

Tekniikan tohtori Petri Paajanen 044 578 2275

 

Julkaistu 19.7.2019