Energiateollisuuden kevätseminaari Porissa 18.-19.5.
Seminaarissa puhujina mm. Esko Aho ja Pori Energian toimitusjohtaja Matti Rintanen.
Porissa keskustellaan ja linjataan tulevaisuuden energiaratkaisuja 18.–19. toukokuuta. Historiansa aikana yhdeksän kertaa palanut kaupunki on löytänyt toimivia ratkaisuja uusiutua ja katsoa ennakkoluulottomasti erilaisia mahdollisuuksia.
Kevätseminaarissa Esko Aho pohtii energia-alan ja Suomen kilpailukyvyn tulevaisuutta eurooppalaisessa murroksessa. Lisäksi keskustellaan asiakkaiden muuttuvasta roolista, bioenergian mahdollisuuksista sekä integroidusta energiajärjestelmästä. Kansainvälisen puheenvuoron käyttää Eurelectricin pääsihteeri Kristian Ruby. Pori Energian toimitusjohtaja Matti Rintasen puheenvuoro ”Liiketoiminta edellä energiamurroksen kärkeen” kuullaan myös tilaisuudessa. Promenadisalissa pidettävä seminaari on suunnattu energia-alan ammattilaisille.
Pori Energian toimitusjohtaja Matti Rintanen kertoi seminaarista mm. aurinkoenergiasta.
Julkaistu 18.5.2017