TUNNISTA NOLLAVIKA
Nollaviaksi kutsutaan tilannetta, jossa sähköjärjestelmässä ns. nollajohdin katkeaa. Tämä voi tapahtua sähköverkkoyhtiön vastuulla olevassa muuntajan ja kiinteistön välisessä pienjännitejohdossa tai kiinteistön omissa sähköasennuksissa.
Nollavikaan tulee suhtautua vakavasti, sillä se voi rikkoa sähkölaitteita ja aiheuttaa jopa hengenvaaran.
Nollavian syyt ja seuraukset
Sähköverkossa oleva nollavika syntyy tyypillisimmin niin, että puu kaatuu pylväissä kulkevan riippukierrejohdon päälle ja katkaisee siinä kannatinlankana toimivan eristämättömän johtimen, joka toimii myös ns. nollajohtona.
Nollavika voi olla myös kaapeliverkossa esim. johdon liittimen huonon kontaktin vuoksi.
Nollavian seurauksena eri vaiheiden (3 kpl) jännitteet muodostuvat epätavallisiksi. Yhdessä tai kahdessa vaiheessa voi olla ylijännite ja vastaavasti muissa alijännite. Nollavikatilanteissa jännite voi vaihdella 0-400 voltin välillä ja tästä syystä varsinkin elektroniikkaa sisältävät sähkölaitteet ovat vaarassa vaurioitua. Nollavika voi lisäksi aiheuttaa vakavan sähköiskun vaaran.
Tunnistat nollavian näistä merkeistä
- valot palavat kiinteistössä poikkeuksellisen kirkkaasti ja jotkut hyvin himmeänä ja valon voimakkuus vaihtelee varsinkin muiden sähkölaitteiden käynnistyessä tai sammuessa
- sähkölaitteet toimivat oudosti, lamppuja saattaa rikkoutua
- saat sähköiskun metallikuorisesta laitteesta
- sähkökeskuksesta kuuluu ”särinää” ja pauketta, ja saatat haistaa palaneen käryä
Jos epäilet nollavikaa
Katkaise sähköt sähköpääkytkimestä. Ole varovainen ja käytä esimerkiksi nahkahanskoja sähköjen katkaisussa ja vältä koskemasta keskuksen metalliseen kuoreen, koska se voi olla jännitteinen. Älä koske myöskään muita metallirunkoisia osia, kuten tiskipöytää tai vesihanoja. Nekin voivat olla jännitteisiä.
Ota välittömästi yhteyttä vikailmoitusnumeroomme 02 633 1161. Päivystämme 24 tuntia vuorokaudessa.