Perhe pitää Ässien toimitusjohtajan energisenä
Eeva Perttula aloitti jääkiekko- joukkue Ässien toimitusjohtajana viime syksynä. Ässien repäisevä rekrytointikampanja huomioitiin valtakunnallisesti ja yllätyksellisyys jatkui, kun tehtävään valittiin 38-vuotias nainen jääkiekkopiirien ulkopuolelta.
– Ässissä olen keskittynyt talousasioihin, tähän työhön pätee samat lainalaisuudet kuin aiempiin töihinikin, mutta tässä työssä kuluttajarajapinta ja elämyksellisyys ovat isommassa roolissa, kertoo elintarvikealan asiantuntijayrityksestä Ässiin siirtynyt Perttula. Ässät on tehnyt kaksi tappiollista tilikautta peräkkäin. Keväällä 2017 päättyvä tilikausi on ennusteiden mukaan päättymässä niukasti voitolliseksi.
– Lätkään kuuluu myös tietynlainen kujeilu ja kettuilu, se on hauskaa että tässä bisneksessä on myös sellainen puoli.
Flow-tilaan työmatkoilla
– Asun Porissa muutamia päiviä viikossa ja loppuajat ajan Kurikan ja Porin väliä työn tarpeiden mukaan. Ajomatkoilla pääsen todelliseen ideoinnin flow-tilaan. Energiatasojani pidän yllä heittäytymällä täysillä mielikuvitusleikkeihin lapsen kanssa tai lenkkeilemällä Vinha-koiran kanssa. Kun olen kotona ja vapaa-ajalla, keskityn siihen täysillä, silloin en vilkuile kännykästä tai koneelta työasioita. Näillä eväillä pysyy energisenä arjessa, summaa Perttula.
Pori Energia vei seurueen Ässien matsiin 8.3. naistenpäivänä
Pori Energia vei Toni Mäen seurueineen katsomaan Porin Ässien 8.3. naistenpäivän matsia. Toni tarjosi upeat perustelut, joilla voitti ravintolapöydän jäähallilta.
– Halusin tuoda maailman parhaan äidin, eli oman äitini Riitan otteluun. Ja tietenkin rakkaan tulevan anoppini Pirjon ja tulevan vaimoni Lauran, joka ansaitsee vain parasta, Toni perusteli tunteikkaasti. Pöytäseurueen naisten silmäkulmat vettyivät kommentteja kuunnellessa. Porin Ässien toimitusjohtaja Eeva Perttula kävi tervehtimässä seuruetta toisella puoliajalla.
Julkaistu 8.5.2015