Aittaluoto 2020 projektin perustustyöt ovat edenneet betonointi-vaiheeseen
Pori Energia Oy:n Aittaluoto 2020 projektin vaativat ja haastavatkin perustustyöt ovat edenneet uuden kattilan ja savupiipun alueen pohjalaatan betonointi-vaiheeseen. Keskiviikkona 24.10.2018 loppuun saatetuissa rakennusvalvontaviranomaisen pitämissä pohja- ja perustuskatselmuksissa rakenteen betonointivalmius hyväksyttiin ilman huomautuksia.
Betonointi aloitettiin torstaina 25.10.2018 aamulla. Rakennus- ja perustusurakoitsija, MVR-Yhtymä Oy, suorittaa betonointityön 2-vuorotyönä ja työmaalla työhön osallistuvien henkilöiden lukumäärä on yhteensä noin 30 henkilöä.
Pohjalaattaan käytettävä betonimäärä on huikea - yhteensä lähes 2 000 m3 ja betonointiin kuluva aika on arviolta 1,5 vuorokautta. Pääosaltaan T32 mm harjaterästä tähän rakenneosaan on asennettu ja sidottu kiinni käsityönä reilut 200 tonnia.
Valmisbetonin siirrossa betonitehtailta työmaalle on käytössä parikymmentä kuljetusyksikköä. Betoniautoja kulkee työmaalle ja täältä pois muutaman minuutin välein koko betonoinnin ajan. Siirto autoista muottiin tehdään kolmella isolla autobetonipumpulla.
Vaativan betonirakenteen työnaikaista laadunvarmistusta suoritetaan betonitehtaalla ja työmaalla erillisen laatusuunnitelman mukaan.
Kuvat: Merja Heliniemi
Julkaistu 26.10.2018