Kävelykadun sähkökaapit saavat ylleen sanataidetta
Porin kävelykadulla sijaitsevat sähkökaapit saavat pirteämmän ilmeen, kun ne päällystetään kirjailijoiden tekstein sekä niihin sopivin kuvituksin. Sähköisten sanojen avajaiskävely tehtiin torstaina 21. kesäkuuta 2018 kello 11.00 Satakielilavalta alkaen.
– Kävelykadun kulkijoille iloa ja löytämisenriemua tuodaan sanataiteen avulla katutilaan ja kaupunkipuistoon. Sähkökaapit ovat tylsiä ja menneet rumaksi, joten on hienoa saada niihin elämää ja väriä. Yleensä sähkökaapeissa on kuvataidetta, mutta täällä on haluttu tehdä hieman eri tavalla, sanoo suunnitteluhortonomi Katja Pesonen Porin kaupungilta.
Satakuntalaisten kirjailijoiden sanataidetta
Mukana sanataiteessa ovat kirjailijat Aulikki Oksanen, Simo Frangén, Elina Wallin, Heli Laaksonen, Tapio Koivukari, Pertti Rajala, Arttu Tuominen, Arja Palonen, Hanna-Riikka Kuisma, Leila Tuure, Hannes Tiira ja Pauli Karmala. Kaikki ovat satakuntalaislähtöisiä kirjailijoita.
Taiteen edistämiskeskuksen kirjallisuuden läänintaiteilija Karoliina Suoniemi otti yhteyttä kirjailijoihin, joita haluttiin mukaan projektiin.
– Halusimme mukaan projektiin tunnettuja tyyppejä sekä uudempia kirjailijoita. Paljon eri tyylisiä tekstejä kirjailijoiden mukaan, toteaa Suoniemi.
Grafiikan ja sanataiteen yhdistelmä
Poriin sijoittuneita rikosromaaneja kirjoittanut porilainen Arttu Tuominen lähti mukaan ilomielin, sillä hanke kuulosti mielenkiintoiselta.
– Hieno idea yhdistää sanataidetta grafiikkaan, jolla koristetaan kaupunkikuvaa. Yhtenä lähtökohtana tekstiini olivat Poriin sijoittuvat romaanini, jotka ovat genreltään jännitys- ja rikosromaaneja. Niissäkin Pori ja kaupunkimaisema ovat vahvasti läsnä. Halusin tavallaan jatkaa tekstillä sitä mielenmaisemaa, joka on tyylilleni ominaista. Ajattelin myös, että jokaisen tekstin ei tarvitse olla niin iloinen – että harmaankin sävyjä saa olla. Kun lähdin kirjoittamaan, oli minulla mielessäni vahva kuva, jossa on kerrostaloasunnon keittiö, mies, viinapullo, ase, tyttären kuva ja kattojen ylle kiipeävä aamuaurinko, kuvailee Tuominen.
Tuominen on tulossa itse avajaisiin paikalle kertomaan lisää omasta tarinastaan. Mukava ovat myös Simo Frangén, Hanna-Riikka Kuisma, Pauli Karmala, Hannes Tiira ja Leila Tuure.
Visuaalisen ilmeen on suunnitellut kirjailijoiden toiveiden mukaisesti Vida Designen Heidi Valtonen.
Kesäisen kävelykierroksen paikka
– Tarkoituksena on, että sähkökaapit on päällystettynä niin kauan kuin teippaukset näyttävät hyvältä. Niitä voi ihailla ainakin kesän ajan ja tarkoituksena on jakaa karttoja esimerkiksi asuntomessujen ajan torin laidalla, Airionkulmassa, olevalla Pori-infolla. Sähkökaapit kiertämällä näkee samalla kaupunkia sekä pääsee ihailemaan hienoa sanataidetta, kutsuu Käviksen toiminnanjohtaja Kirsi Sainio-Lehtimäki.
Idea sanataiteesta on lähtenyt liikkeelle katu- ja kalusteryhmästä, joka miettii kävelykadun ulkonäköä.
– Teippi- ja kuvalinjaa on suunniteltu myös muualle, mutta se jää vielä yllätykseksi, toteaa Sainio-Lehtimäki.
Karttakuva kaappien paikoista (pdf, avautuu uuteen ikkunaan)
Julkaistu 21.6.2018