Suomen Hyötytuuli lisää tuotantokapasiteettiaan ostamalla Jokelan tuulipuiston Kalajoella

Suomen Hyötytuuli Oy on ostanut wpd europe GmbH:lta Kalajoella sijaitsevan wpd Jokelan tuulipuisto Oy:n.

Suomen Hyötytuuli Oy:n tavoitteena on tuottaa kilpailukykyistä tuulisähköä osakkailleen. Kauppa lisää merkittävästi yhtiön tuulivoiman tuotantoa ja laskee yhtiön tuotantokustannuksia.

 ”Suomen Hyötytuuli vahvistaa kaupalla tuotantoaan ja vuosituotantomme nousee yli 600 000 MWh:iin. Valmistaudumme samalla tuulivoiman lisärakentamiseen kasvattamalla volyymia” kertoo yhtiön toimitusjohtaja Toni Sulameri.

Jokelan tuulipuisto sijaitsee Kalajoella noin neljä kilometriä Kalajoen keskustaajamasta pohjoiseen. Tuulipuisto koostuu kahdestatoista 3 MW voimalasta ja se on tuottanut sähköä vuodesta 2015.

Suomen Hyötytuuli Oy on kaksikymmentä vuotta sitten, vuonna 1998, perustettu tuulivoiman tuotantoyhtiö, jonka osakkaita ovat suuret suomalaiset kaupunkienergiayhtiöt Helen Oy (Oy Mankala Ab), Pori Energia Oy,Jyväskylän Energia Oy, Lahti Energia Oy, Lappeenrannan Energia Oy, Tampereen Sähkölaitos Oy, Oy Turku Energia – Åbo Energi Ab ja Vantaan Energia Oy.

Kaupan myötä Suomen Hyötytuulella on kuusi toiminnassa olevaa tuulipuistoa, yksi Kalajoella, kaksi Porissa ja kolme Raahessa. Yhtiö on tuulivoiman edelläkävijä Suomessa ja tunnetaan myös vahvana merituulivoimaosaamisen kehittäjänä. Yhtiö rakennutti viime vuonna Porin Tahkoluotoon maailman ensimmäisen vaativiin jääolosuhteisiin suunnitellun merituulipuiston.

 ”Jokelan tuulivoimapuiston ostaminen kasvattaa omistajiemme ja heidän asiakkaidensa tarvitsemaa ja tahtomaa panostusta uusiutuviin kasvihuonepäästöttömiin energiamuotoihin, joita voidaan käyttää jatkossakin edelleen kestävästi, ympäristöä varjellen ja hyvällä omallatunnolla” kertoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Timo Honkanen.

Yhtiön 600 000 MWh:n tuotanto kattaisi esimerkiksi noin 37 000 sähkölämmitteisen omakotitalon vuotuisen energiatarpeen. Jokelan tuulipuiston omistajanvaihdos ei vaikuta operatiiviseen toimintaan Kalajoella. Kauppahinta ei ole julkinen.

Tämän kaupan kautta Pori Energian tuulisähkön vuosituotanto kasvaa yli 20 prosenttia 75 000 MWh:n. 

17.8.2018