WattiViestin asuntomessut-erikoisnumero ilmestynyt!
Pori Energian WattiViesti -asiakaslehden erikoisnumero on ilmestynyt 5.7.2018. Lehdessä käsitellään energia-asioita Pori Energian asuntomessukohteen kautta. Pori Energia Valovoima on Porin asuntomessujen kohde numero 10.
Energiaratkaisut esittelyssä
WattiViestissä 1/2018 tutustutaan valmiin asuntomessukohteen energiaratkaisuihin eli mm. kaukolämpöön ja aurinkosähköjärjestelmään. Valovoima-kohteen kulutusprofiili arvioitiin, ja profiilin myötä päädyttiin kolmen kilowatin aurinkosähköjärjestelmään. Kokomustat paneelit asennettiin katolle itää kohti, jolloin energiantuotanto keskittyy aamupäivään.
– Kaukolämmön teknologia on älykkään yksinkertaista, ja se kestää aikaa. Asiantuntijat huolehtivat teknologian ajantasaisuudesta ja kaukolämpöverkon toimivuudesta 24/7. Tästä syystä kaukolämpö
on myös äärettömän varma ratkaisu, kertoo Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toiminnanjohtaja Anna-Stiina Boström. Lisäksi lehdessä kätevä taulukko, jolla voi vertailla kaukolämpöä muiden lämmitysratkaisujen kanssa.
Kiehtovia sisustusratkaisuja
Lehdessä esitellään kattavasti asuntomessukohteen sisustusratkaisuja sekä suunnittelijoita ja toteuttajia. Pori Energia Valovoiman sisustussuunnittelija Jenni Ahtiainen kertoo sisustuksen kokonaisratkaisuista sekä mm. mäntypölkystä toteutetusta valaisimesta.
– Keloutuneesta männyn rungosta on osittain hiottu esiin puun omaa pintaa, joka yhdistyy harmaaseen väriin. Siitä tulee älyttömän hieno valaisin! innostuu Ahtiainen.
Pori Energia Valovoima on Tikkurilan pääkohde asuntomessuilla, sillä taiteilija Marru Jokelan toteuttamia erikoismaalattuja seiniä on useissa huoneissa läpi talon.
- Pyrin tekemään maalauksista kolmiulotteisia. Moni sanookin, että näitä tekee mieli koskea, taiteilija hymyilee.
Hyvinvointia ja oheiskohteita
Lehdessä käsitellään energiaa myös hyvinvoinnin näkökulmasta. Porin oma sporttipariskunta Rita Niemi ja Aki Manninen kertovat kolumnissaan mistä he saavat arjen energiaa.
Asiakkaamme Olli-Pekka Salli ja Leea Pennanen-Salli kertovat sähköautoilun arjesta. Ja sisustussuunnittelija Susanna Viertola antaa vinkkejä miten sisustaa valolla.
Lisäksi lehdessä esitellään asuntomessujen oheiskohteet eli Karhukortteli, Porin Teatterin talo sekä Yyterin Virkistyshotelli. Pori Energialla on kohteisiin toimitettuja ratkaisuja, nimittäin Karhukortteliin Pori Energia toimittaa niin kaukolämpöä kuin -jäähdytystäkin ja Porin Teatteri on ensimmäinen kaukolämpöön liitetty rakennus Porissa.
Lue monipuolinen asiakaslehtemme klikkaamalla tästä >
Julkaistu 5.7.2018