Uusi perustettava palveluyhtiö etsii toimitusjohtajaa
Haemme nyt uudistuskykyistä toimitusjohtajaa rakentamaan valtakunnallisesti kasvavaa palveluyhtiötä. Tule hyödyntämään laajaa osaamistasi palvelukeskuksen toiminnan käynnistämisessä ja kehittämisessä.
Tehtävänäsi on käynnistää palveluyhtiön toiminta alkuvuonna 2020, varmistaa palvelun laatu alusta lähtien sekä kehittää yhtiön palveluita ja asiakaskantaa. Saat johdettavaksesi lähes 80 asiantuntijan organisaation usealla paikkakunnalla. Olet käytännönläheinen palveluiden toteuttaja ja tottunut palveluprosessien jatkuvaan parantamiseen. Luot hyvällä henkilöjohtamisella uudenlaista, hyvähenkistä ja joustavaa toimintakulttuuria. Toimit aktiivisesti asiakkaiden, omistajien ja sidosryhmien keskuudessa.
Odotamme sinulta vahvaa kokemusta palveluliiketoiminnan johtamisesta. Olet käynnistänyt, johtanut ja tehostanut palveluorganisaation prosesseja. Olet myös projektitoiminnan vahva osaaja. Sinulla on kokemusta palvelutuotannosta ja palvelumyynnistä. Esimiehenä olet innostava ja saat tuloksia aikaan positiivisella otteella. Viet muutoksia käytäntöön ja luotsaat organisaatiosi hyviin tuloksiin. Soveltuva korkeakoulututkinto ja sujuva englannin kielitaito tukevat työssä menestymistäsi.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen haasteen olla kehittämässä ja kasvattamassa parhaan asiakaskokemuksen tarjoavaa palveluyhtiötä.
Yhtiön kotipaikka on Oulu.
Lisätietoja tehtävästä antavat
Mercuri Urvalissa:
Johanna Massa, puh. 040 144 3333
Kari Hausen, puh. 050 374 3504 (parhaiten tavoitettavissa 21. ja 30.8.2019)
sekä Seija Malmi, puh. 040 522 5330.
Lähetä hakemuksesi palkkatoivomuksineen 4.9.2019 mennessä osoitteessa www.mercuriurval.fi viitenumerolla FI-14350.
Yrityskuvaus
Lahti Energia Oy, Oulun Sähkönmyynti Oy, Oulun Seudun Sähkö, Pori Energia Oy ja Vantaan Energia Oy ovat yhdistämässä sähkönmyynti- ja asiakaspalveluliiketoimintojansa kahdeksi yritykseksi, joista toinen keskittyy sähkönmyyntiin ja toinen on palveluyhtiö. Sähkönmyyntiyhtiöstä tulee asiakasmäärältään Suomen kolmanneksi suurin yli 400 000 asiakkaallaan. Sen tavoitteena on kasvaa Suomen suurimmaksi toimijaksi kasvattamalla omistajapohjaa ja hankkimalla uusia asiakkaita. Asiakaspalveluun ja laskutukseen keskittyvästä palveluyhtiöstä muodostuu heti alkuvaiheessa yksi Suomen suurimmista energia- ja infrastruktuuritoimialan palveluntarjoajista, joka tarjoaa asiakaspalveluja myös muille toimijoille ja toimialoille. Järjestelyllä tavoitellaan asiakaspalvelumarkkinoilla ylivertaista asiakaskokemusta sekä kilpailukykyistä hintatasoa.
Yritysjärjestely toteutetaan liiketoimintasiirrolla, jossa osakasyhtiöt siirtävät sähkönmyynti- ja asiakaspalveluliiketoiminnot yhteisesti omistettavaan konserniin. Tavoitteena on lanseerata yhtiöiden uudet brändit syksyn 2019 aikana. Uusien yhtiöiden on suunniteltu aloittavan toimintansa alkuvuonna 2020.
Julkaistu 21.8.2019