Pori Energia pystyy poikkeusoloista huolimatta työllistämään yhteensä 33 kesätyöntekijää
Kaius Yli-Pietilä on yksi kesätyöntekijöistämme.
Pori Energia pystyy poikkeusoloista huolimatta työllistämään yhteensä 33 kesätyöntekijää tänä kesänä. Ohessa esittelyssä kesätyöntekijämme Kaius.
Kuka olet ja mitä teet?
Olen Kaius Yli-Pietilä ja olen kesäharjoittelijana urakoinnissa työmaavalvonnassa.
Kerro taustastasi?
Olen ensimmäistä kertaa Pori Energialla töissä. Valmistun syksyllä Satakunnan Ammattikorkeakoulusta sähkö- ja automaatiotekniikan linjalta. Aikaisemmalta koulutukseltani olen sähköasentaja.
Millaista työtä teet?
Teen työmaavalvontaa, turvallisuussuunnitelmia ja jälkilaskentaa. Työmaavalvonta on muun muassa sitä, että varmistan että käytössä on oikeat työmenetelmät, henkilösuojaimet ja työmaamerkinnät. Esimerkiksi kaivannot pitää suojata, ettei kukaan putoa sinne ja työmailla on kyltit muita teiden käyttäjiä varoittamassa. Käyn huomauttamassa puutteista ja dokumentoin huomiot. Työhöni suhtaudutaan positiivisesti, olenhan työmailla työskenteleviä varten. Käyn fiksusti juttelemassa ihmisille ja perustelen asiat. Ennen työmaan aloittamista tehdään turvallisuussuunnitelma, jolla pyritään jo etukäteen vähentämään kaikkia riskejä. Projektien päättyessä teen jälkilaskentaa, mikä siis tarkoittaa sitä, että varmistan että kulut kohdentuvat oikein pääurakoitsijan ja muiden tahojen kesken.
Julkaistu 22.6.2020