Pori Energia täytti 125-vuotta
Pori Energia viettää 125-vuotis juhlavuottaan!
Sähkö tuli Suomeen 1880-luvun taitteessa. Elokuussa 1898 Poriin pystytettiin ensimmäiset sähköllä toimivat katuvalot. Voidaan katsoa, että tästä hetkestä alkoi Pori Energian tarina.
Alusta alkaen Pori Energian tehtävä on ollut helpottaa arkea ja tarjota porilaisille parempaa elämää. Vielä 1960-luvulla Porin kaduilla saattoi nähdä kerrostalojen hiilikellareihin johtavia luukkuja, kunnes Porissa aloitettiin kaukolämpötoiminta vuonna 1969.
Ensimmäisenä kaukolämmön piiriin liitettiin Porin teatteritalo. Tänä päivänä yli 50% porilaisista asuu Pori Energian tuottamalla kaukolämmöllä lämmitetyissä kodeissa. Myös esimerkiksi Pori maauimalan vesi lämpeää kaukolämmöllä, samoin kuin uimahalli.
Vuonna 1993 Pori Energia aloitti tuulisähkön tuotannon Reposaaressa. Olemme olleet mukana investoimassa Suomen ensimmäiseen merituulipuistoon. Nykyisin tuuvoimapalveluista vastaa Tuulia Energy, joka on uusi Pori Energian omistama yhtiö.
Vuonna 1989 perustettu Porin Lämpövoima Oy teki Aittaluodossa sähköä ja lämpöä. Kaupungin liikelaitos puolestaan hoito verkkoja ja myynnin loppuasiakkaille. Vuonna 2005 Lämpövoima Oy osti kaupungilta liiketoiminnot ja samalla yrityksen nimeksi vaihdettiin Pori Energia Oy.
Nykyään Pori Energia tarjoaa kaukolämmön lisäksi myös kaukojäähdytystä. Tuotantomme on tällä hetkellä jo 93 prosenttisesti CO2-vapaata ja olemme omistajana laajasti eri vesi- ydin- ja tuulivoimatuotannoissa.
Maailma ja Pori Energia on muuttunut 125 vuodessa huimasti. Mutta yksi pysyy; tavoite helpottaa arkea ja tarjota porilaisille parempaa elämää.
Katso alla olevasta linkistä juhlavuoden videomme.