Pori Energia toimittaa uusiutuvaa lämpöä Esperi Caren kiinteistöihin – sopimus tukee hoivapalveluiden vihreää siirtymää

|

Esperi Caren hoivalaitos ulkoapäin kuvattuna

Pori Energia ja hoivapalveluyritys Esperi Care ovat solmineet lämmön alkuperätakuusopimuksen, jonka myötä Esperi siirtyy käyttämään kiinteistöissään uusiutuvista lähteistä tuotettua kaukolämpöä. Sopimus on osa molempien yhtiöiden pitkäjänteistä työtä vastuullisuuden ja ilmastotavoitteiden eteen ja osoitus siitä, miten konkreettiset teot syntyvät yhteistyössä.

”Olemme iloisia saadessamme tehdä yhteistyötä Esperi Caren kanssa. Rakennusten lämmitys muodostaa merkittävän osan Suomen energiankulutuksesta, joten kiinteistöjen valinnoilla on todellinen vaikutus päästöihin. Yhdessä asiakkaidemme kanssa rakennamme kestävämpää tulevaisuutta sekä Porissa että koko Suomessa”, sanoo Pori Energian toimitusjohtaja Petri Paajanen.

Vastuullisuus on kokonaisvaltaista toimintaa

Esperi Care tarjoaa hoiva- ja asumispalveluja ikäihmisille, vammaispalvelun asiakkaille ja mielenterveyskuntoutujille. Yritys on sitoutunut ympäristöohjelmassaan vähentämään hiilidioksidipäästöjään 80 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja saavuttamaan hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä. Energiatehokkaat rakennukset ovat yksi keskeinen keino näiden tavoitteiden toteuttamiseksi.

”Kestävä kehitys vaatii konkreettisia tekoja. Sopimus uusiutuvan kaukolämmön alkuperätakuista on merkittävä askel kohti hiilineutraaleja hoivakiinteistöjä”, toteaa Esperin kiinteistö- ja ympäristöjohtaja Tomi Rosqvist .

Yhteinen ilmastotavoite yhdistää

Pori Energian lämmöntuotannosta jo yli 90 prosenttia perustuu uusiutuviin energialähteisiin. Tavoitteena on saavuttaa hiilinegatiivisuus vuoteen 2035 mennessä. Yhtiö tekee jatkuvia investointeja tarjotakseen asiakkailleen hiilineutraalia lämmitysenergiaa.

Esperin kanssa solmittu alkuperätakuusopimus on yksi monista toimenpiteistä, joilla Pori Energia tukee asiakkaidensa ilmastotavoitteita ja tekee vastuullisuudesta helposti saavutettavaa. Alkuperätakuusopimus on konkreettinen ilmastoteko, keino tukea vastuullista energiankäyttöä ja tehdä näkyväksi oma panos kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.

”Investointimme uusiutuvaan energiaan ja lämmöntuotannon kehittämiseen mahdollistavat sen, että voimme vastata hiilineutraalien ratkaisujen kasvavaan kysyntään”, toteaa Paajanen.

Lämmön alkuperätakuu – todennettu vastuullisuus

Alkuperätakuu on virallinen, sähköinen asiakirja, joka osoittaa, että tietty määrä energiaa on tuotettu uusiutuvilla lähteillä. Vuodesta 2022 alkaen kaukolämmön alkuperätakuut ovat olleet virallinen tapa osoittaa energiavalintojen vastuullisuus ja läpinäkyvyys.

Lisätietoja:

Pori Energia Oy
Rudi Dieter
Energiakaupan päällikkö
044 701 2019
rudi.dieter@porienergia.fi

Esperi Care Oy
Mediadesk (ark. 9–15)
010 408 7000
media@esperi.fi

Lisää kirjoituksia

Julkaistu1.10.2026 jonnanordgren Uutinen

Sähköliittymien tilaukset ja muutokset hoituvat jatkossa Omapalvelussa

Julkaistu1.10.2026 jonnanordgren Uutinen
Sähköliittymien asiointi helpottuu, kun otamme käyttöön uuden Omapalvelu-portaalin. Jatkossa sähköverkon asiakkaat ja urakoitsijat voivat hoitaa sähköliittymiin liittyviä asioita suoraan Omapalvelussa ilman verkkosivujen erillisiä lomakkeita. Samassa paikassa hoituvat myös tilauksiin ja muutoksiin liittyvä viestintä. Omapalvelu on uusi sähköinen asiointikanavamme, jota kehitetään vaiheittain. Omapalvelussa voi tehdä esimerkiksi sähköliittymä- ja mittarointitilauksia sekä sähköliittymien muutoksia. Asiointi hoituu verkossa silloin, […]
Julkaistu30.9.2026 jonnanordgren Uutinen

Porin Prosessivoiman Kaanaan voimalaitoksen sähkökattila vihittiin käyttöön

Julkaistu30.9.2026 jonnanordgren Uutinen
Porin Prosessivoiman loppukesällä valmistunut sähkökattila vihittiin virallisesti käyttöön avajaistilaisuudessa 30.9.2026. Investoinnin tavoitteena on vastata kotimaista sähköjärjestelmää vakauttaviin säätötarpeisiin entistä tehokkaammin ja varmistaa joustavaa energian tuotantoa. Lisäksi se vähentää polttoaineiden käyttöä ja siten päästöjä. Sähkökattila muuttaa sähköenergiaa lämmöksi kaukolämpöverkkoon. Teholtaan 60 megawatin sähkökattila otettiin tuotantokäyttöön osaksi nykyistä voimalaitoskokonaisuutta elokuun puolivälissä 2026. Teho vastaa noin 6 000 […]
Julkaistu28.9.2026 jonnanordgren Tiedote

Pori Energia uudistaa yritysten ja taloyhtiöiden kaukolämmön hinnoittelua – tavoitteena samalla ohjata energia viisaaseen käyttöön

Julkaistu28.9.2026 jonnanordgren Tiedote
Yritysten ja taloyhtiöiden kannattaa tarkastuttaa laitteistojensa toimivuus. Jatkossa kiinteistöt voivat itse vaikuttaa nykyistä enemmän kaukolämmön hintaan. Hinnoittelumuutos ei koske pientalohinnaston piirissä olevia asiakkaita. Pori Energia muuttaa kaukolämmön hinnoittelurakennetta 1.1.2027 alkaen. Jatkossa asiakkaan kaukolämpölasku muodostuu energiamaksusta, tehomaksusta sekä uudesta energiatehokkuuskomponentista. Uudistuksen tarkoituksena on varmistaa oikeudenmukainen hinnoittelu ja tukea koko energiajärjestelmän tehokkuutta. Uusi energiatehokkuuskomponentti perustuu kiinteistöstä kaukolämpöverkkoon […]