WattiVahti ongelmat mittaustietojen toimitusviiveestä johtuen

Sähkömittareiden etäluenta on ollut kattavasti käytössä verkkoalueellamme vuodesta 2012. Silloin sähkön tuntimittaustiedot tulivat asiakkaidemme saataville noin vuorokauden viiveellä WattiVahti sovelluksemme kautta. Etäluenta on toiminut luotettavasti ilman suurempia häiriöitä jo toistakymmentä vuotta.

Vuoden 2024 maaliskuussa ja nyt uudemman kerran toukokuussa meillä on ollut vaikutukseltaan suuret vikatilanteet luentapalvelussa. Siitä syystä emme ole saaneet tuotua mittaustietoja normaalissa ajassa myöskään WattiVahtiin. Vian korjauksen kesto on ollut liian pitkä, ja tästä on aiheutunut meille lisätyötä ja asiakkaillemme mielipahaa.

Olemme käynnistäneet toimenpiteitä järjestelmien vikatilanteiden nopeampaan havaitsemiseen, viestintään ja vikatilanteista toipumiseen. Viime vuonna käynnistyi myös projekti sähkömittareiden ja etäluentajärjestelmän uusimiseksi. Tämän projektin pilottiasennukset tullaan tekemään loppuvuodesta 2024 ja mittarivaihdot kokonaisuudessaan vuosina 2025-2026.

Pahoittelemme mittaustietojen toimituksessa esiintyviä viiveitä ja WattiVahti huoltokatkoja. Teemme kaikkemme, jotta tilanne normalisoituisi ja pysyisi jatkossa hyvänä.

Lisää kirjoituksia

Julkaistu2.6.2026 jonnanordgren Uutinen

Pori Energian verkkosivut uudistuivat – käyttäjälähtöisyys, saavutettavuus ja vastuullisuus keskiössä

Julkaistu2.6.2026 jonnanordgren Uutinen
Pori Energia on julkaissut uudistetut verkkosivut. Verkkosivu-uudistuksen tavoitteena oli luoda sivustosta entistä käyttäjäystävällisemmät ja nykyaikaisen toimintaympäristön tekniset vaatimukset täyttävät. Myös vastuullisuusnäkökulma näkyy vahvasti sivuston suunnitellussa ja mm. sivujen saavutettavuus on haluttu erityisesti varmistaa. Sivustosta on rakennettu entistä selkeämpi, visuaalisempi ja helppokäyttöisempi kanava niin asiakkaille kuin muille sidosryhmille. Verkkosivujen rakenne ja sisältökokonaisuudet on suunniteltu yhteistyössä Pori […]
Julkaistu22.5.2026 jonnanordgren Tiedote

Pori Energia Sähköverkot Oy:n suunnitellut voimajohtojen helikopteritarkastukset peruuntuivat – uusi ajankohta 18.5.2026

Julkaistu22.5.2026 jonnanordgren Tiedote
Pori Energia Sähköverkot Oy:n suunnitellut 110 kV voimajohtojen helikopteritarkastukset peruuntuivat kalustosta sekä sääolosuhteista johtuen 11.-13.5.2026. Uusi ajankohta tarkastuksille on maanantai 18.5.2026. Varapäivinä toimivat tarvittaessa viikon 21 muut arkipäivät 19.-22.5.2026.  Kuvaukset ovat osa sähköverkon ennakoivaa kunnossapitoa. Tarkastusten tarkoituksena on varmistaa ilmalinjojen, pylväiden ja rakenteiden tekninen kunto. Helikopteritarkastukset toteutetaan matalalla lentokorkeudella johtokatujen suuntaisesti, mikä saattaa herättää huomiota sekä aiheuttaa ajoittaista meluhaittaa. Lennot […]
Julkaistu22.5.2026 jonnanordgren Tiedote

Pori Energia Sähköverkot Oy suorittaa voimajohtojen tarkastuksia verkkoalueellaan 11.5.2026 helikopterista käsin

Julkaistu22.5.2026 jonnanordgren Tiedote
Pori Energia Sähköverkot Oy varmistaa sähköverkkojen toimitusvarmuutta suorittamalla 110 kV voimajohtojen helikopteritarkastuksia verkkoalueellaan 11.5.2026. Varapäivinä toimivat tarvittaessa 12. ja 13.5.2026. Kuvaukset ovat osa sähköverkon ennakoivaa kunnossapitoa. Tarkastusten tarkoituksena on varmistaa ilmalinjojen, pylväiden ja rakenteiden tekninen kunto. Helikopteritarkastukset toteutetaan matalalla lentokorkeudella johtokatujen suuntaisesti, mikä saattaa herättää huomiota sekä aiheuttaa ajoittaista meluhaittaa. Lennot ovat lyhytkestoisia eikä niistä […]