Kiristyneestä tehotilanteesta huolimatta sähkön riittävyys hyvä

|

Fingrid nosti eilen valmiutta sähkön kulutuksen ollessa korkealla tasolla ja kylmän säärintaman jatkuessa. Sähköjärjestelmän tila on vakaa ja sähkön riittävyys on toistaiseksi hyvällä tasolla.

Torstaina iltapäivällä ja illan tunteina sähkön kulutus jousti muutamia satoja megawatteja, mikä osaltaan varmisti sähkön hyvän riittävyyden. Sähkönkulutus nousi eilen torstaina korkeimmilleen klo 12-13, jolloin tuntikeskiteho oli 14 804 MW. Sähkön hinta on ohjannut sähkönkulutusta. Perjantaina aamulla sähkönkulutus on ennusteeseen verrattuna noin 800 MW alemmalla tasolla. Sähkön riittävyyden ja hinnan näkökulmasta sähkönkäyttäjien on edelleen tärkeä ajoittaa kulutusta pois illan ja aamun huipputunneilta.

Sähköjärjestelmässä on kireästä pakkasesta johtuen esiintynyt joitakin laitevaurioita sekä sähkönsiirron että tuotannon puolella. Sähkönsiirrossa viat ovat aiheuttaneet jakeluverkoissa sähkökatkoja eri puolilla Suomea. Sähköntuotannon osalta vikaantuneet voimalaitokset ovat pääosin palanneet tuotantoon. Tilanne on edelleen herkkä yllättäville vikaantumisille sähköjärjestelmässä.

Fingrid jatkaa sähköjärjestelmän käyttöä korotetussa valmiudessa toistaiseksi. Tilannetta seurataan tarkasti ja arviota päivitetään tarvittaessa.

https://www.fingrid.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2024/kiristyneesta-tehotilanteesta-huolimatta-sahkon-riittavyys-hyva

Lisää kirjoituksia

Julkaistu1.10.2026 jonnanordgren Uutinen

Sähköliittymien tilaukset ja muutokset hoituvat jatkossa Omapalvelussa

Julkaistu1.10.2026 jonnanordgren Uutinen
Sähköliittymien asiointi helpottuu, kun otamme käyttöön uuden Omapalvelu-portaalin. Jatkossa sähköverkon asiakkaat ja urakoitsijat voivat hoitaa sähköliittymiin liittyviä asioita suoraan Omapalvelussa ilman verkkosivujen erillisiä lomakkeita. Samassa paikassa hoituvat myös tilauksiin ja muutoksiin liittyvä viestintä. Omapalvelu on uusi sähköinen asiointikanavamme, jota kehitetään vaiheittain. Omapalvelussa voi tehdä esimerkiksi sähköliittymä- ja mittarointitilauksia sekä sähköliittymien muutoksia. Asiointi hoituu verkossa silloin, […]
Julkaistu30.9.2026 jonnanordgren Uutinen

Porin Prosessivoiman Kaanaan voimalaitoksen sähkökattila vihittiin käyttöön

Julkaistu30.9.2026 jonnanordgren Uutinen
Porin Prosessivoiman loppukesällä valmistunut sähkökattila vihittiin virallisesti käyttöön avajaistilaisuudessa 30.9.2026. Investoinnin tavoitteena on vastata kotimaista sähköjärjestelmää vakauttaviin säätötarpeisiin entistä tehokkaammin ja varmistaa joustavaa energian tuotantoa. Lisäksi se vähentää polttoaineiden käyttöä ja siten päästöjä. Sähkökattila muuttaa sähköenergiaa lämmöksi kaukolämpöverkkoon. Teholtaan 60 megawatin sähkökattila otettiin tuotantokäyttöön osaksi nykyistä voimalaitoskokonaisuutta elokuun puolivälissä 2026. Teho vastaa noin 6 000 […]
Julkaistu28.9.2026 jonnanordgren Tiedote

Pori Energia uudistaa yritysten ja taloyhtiöiden kaukolämmön hinnoittelua – tavoitteena samalla ohjata energia viisaaseen käyttöön

Julkaistu28.9.2026 jonnanordgren Tiedote
Yritysten ja taloyhtiöiden kannattaa tarkastuttaa laitteistojensa toimivuus. Jatkossa kiinteistöt voivat itse vaikuttaa nykyistä enemmän kaukolämmön hintaan. Hinnoittelumuutos ei koske pientalohinnaston piirissä olevia asiakkaita. Pori Energia muuttaa kaukolämmön hinnoittelurakennetta 1.1.2027 alkaen. Jatkossa asiakkaan kaukolämpölasku muodostuu energiamaksusta, tehomaksusta sekä uudesta energiatehokkuuskomponentista. Uudistuksen tarkoituksena on varmistaa oikeudenmukainen hinnoittelu ja tukea koko energiajärjestelmän tehokkuutta. Uusi energiatehokkuuskomponentti perustuu kiinteistöstä kaukolämpöverkkoon […]