Maaliskuun sähkön mittaustietojen lukemisessa viiveitä pienellä osalla asiakkaita

Pori Energia Sähköverkot Oy:n sähkönmittauksessa havaittiin maaliskuussa osassa etäluettavia sähkömittareita tiedonsiirtohäiriö. Häiriö liittyi laajempaan palvelutoimittajamme tiedonsiirtohäiriöön ja aiheutti noin kymmenelle prosentille sähkömittareistamme ongelmia ja puutteita kulutustietojen siirtymisessä.

Puutteet ovat käytännössä yksittäisiä tunti- tai varttimittaustiedon puutoksia. Puutteita korjataan parhaillaan ja loput puuttuvista tiedoista pyritään palauttamaan huhtikuun alun aikana. Mikäli järjestelmään ei saada palautettua lukematietoja, velvoittavat sähkömarkkinalaki ja mittausasetus verkkoyhtiötä arvioimaan asiakkaan sähkönkulutuksen puuttuvalta ajalta. Kulutus arvioidaan tällöin asiakkaan aikaisemman sähkön käytön sekä käyttöprofiilin perusteella, jotta arvioidut kulutukset vastaisivat mahdollisimman hyvin mitattuja arvoja. Mahdolliset hyvitys- ja korjauslaskurivit tulevat automaattisesti toukokuussa lähetettäville laskuille, mikäli nyt huhtikuussa lähetetyissä laskuissa on ollut mittaustietopuutteita.

Etäluettavat sähkömittarit siirtävät asiakkaiden kulutustiedot matkapuhelinverkkoa pitkin mittaustietojärjestelmään. Mittaustietojärjestelmä kokoaa mittaustiedot ja verkkoyhtiö laskuttaa asiakkaita tietojen perusteella. Etäluettava mittaus perustuu alan lainsäädäntöön. Pori Energia Sähköverkot Oy käsittelee vuorokaudessa noin 17 miljoonaa mittaustietoa.

Lisätietoja antaa Pori Energia Sähköverkot Oy:n asiakaspalvelu, puh. 02 621 2050, asiakaspalvelu@porienergia.fi

Asiakaspalvelu on avoinna:

Ma-to klo 8-16

Pe klo 9-16

Lisää kirjoituksia

Julkaistu2.6.2026 jonnanordgren Uutinen

Pori Energian verkkosivut uudistuivat – käyttäjälähtöisyys, saavutettavuus ja vastuullisuus keskiössä

Julkaistu2.6.2026 jonnanordgren Uutinen
Pori Energia on julkaissut uudistetut verkkosivut. Verkkosivu-uudistuksen tavoitteena oli luoda sivustosta entistä käyttäjäystävällisemmät ja nykyaikaisen toimintaympäristön tekniset vaatimukset täyttävät. Myös vastuullisuusnäkökulma näkyy vahvasti sivuston suunnitellussa ja mm. sivujen saavutettavuus on haluttu erityisesti varmistaa. Sivustosta on rakennettu entistä selkeämpi, visuaalisempi ja helppokäyttöisempi kanava niin asiakkaille kuin muille sidosryhmille. Verkkosivujen rakenne ja sisältökokonaisuudet on suunniteltu yhteistyössä Pori […]
Julkaistu22.5.2026 jonnanordgren Tiedote

Pori Energia Sähköverkot Oy:n suunnitellut voimajohtojen helikopteritarkastukset peruuntuivat – uusi ajankohta 18.5.2026

Julkaistu22.5.2026 jonnanordgren Tiedote
Pori Energia Sähköverkot Oy:n suunnitellut 110 kV voimajohtojen helikopteritarkastukset peruuntuivat kalustosta sekä sääolosuhteista johtuen 11.-13.5.2026. Uusi ajankohta tarkastuksille on maanantai 18.5.2026. Varapäivinä toimivat tarvittaessa viikon 21 muut arkipäivät 19.-22.5.2026.  Kuvaukset ovat osa sähköverkon ennakoivaa kunnossapitoa. Tarkastusten tarkoituksena on varmistaa ilmalinjojen, pylväiden ja rakenteiden tekninen kunto. Helikopteritarkastukset toteutetaan matalalla lentokorkeudella johtokatujen suuntaisesti, mikä saattaa herättää huomiota sekä aiheuttaa ajoittaista meluhaittaa. Lennot […]
Julkaistu22.5.2026 jonnanordgren Tiedote

Pori Energia Sähköverkot Oy suorittaa voimajohtojen tarkastuksia verkkoalueellaan 11.5.2026 helikopterista käsin

Julkaistu22.5.2026 jonnanordgren Tiedote
Pori Energia Sähköverkot Oy varmistaa sähköverkkojen toimitusvarmuutta suorittamalla 110 kV voimajohtojen helikopteritarkastuksia verkkoalueellaan 11.5.2026. Varapäivinä toimivat tarvittaessa 12. ja 13.5.2026. Kuvaukset ovat osa sähköverkon ennakoivaa kunnossapitoa. Tarkastusten tarkoituksena on varmistaa ilmalinjojen, pylväiden ja rakenteiden tekninen kunto. Helikopteritarkastukset toteutetaan matalalla lentokorkeudella johtokatujen suuntaisesti, mikä saattaa herättää huomiota sekä aiheuttaa ajoittaista meluhaittaa. Lennot ovat lyhytkestoisia eikä niistä […]