Hannes-myrskyn aiheuttamien verkostovaurioiden korjaus jatkuu Porissa

Hannes-myrskyn aiheuttamien verkostovaurioiden korjaus jatkuu Porissa

Voimakkaan Hannes-myrskyn aiheuttamien verkostovaurioiden korjaaminen on jatkunut Pori Energian sähköverkkojen jakelualueella koko viikonlopun ajan. Sunnuntaina klo 15 oli vielä noin 700 asiakasta ilman sähköä Ahlaisten ja Meri-Porin rannikkoalueilla.

Vikakorjauksia on tehty laajasti lauantain ja sunnuntain aikana. Korjaustoimia hidastavat suuret myrskytuhot ja niihin liittyvät raivaustyöt. Puita on mm. kaatunut sähkölinjojen päälle ja johtimia on katkennut vaikeakulkuisissa maastoissa ja saaristossa. Alustavan arvion mukaan valtaosa jäljellä olevista vioista saadaan korjattua alkuviikon aikana, mutta kaikkein vaikeimmin tavoitettavien saaristokohteiden myrskytuhojen kuntoon saattaminen saattaa kestää viikon loppupuolelle saakka.

Sähköjohtoja on myrskyn vuoksi maassa sekä kaatuneiden puiden alla ja seassa. Maassa ja alhaalla roikkuviin johtoihin ei missään tapauksessa saa koskea eikä mennä niiden läheisyyteen. Mikäli havaitset myrskyvaurioita sähkölinjoilla, asiasta tulee ilmoittaa Pori Energia Sähköverkot Oy:n häiriöinfonumeroon 02 633 1161. Sähkökatkojen tilannetta voi seurata reaaliaikaisesti www.porienergia.fi/keskeytyskartta .

Lisätiedot

Pori Energia Sähköverkot Oy toimitusjohtaja Pertti Menonen puh. 044 425 3790 pertti.menonen@porienergia.fi

Lisää kirjoituksia

Julkaistu31.8.2026 jonnanordgren Tiedote

Pori Energia Sähköverkot korottaa sähkön verkkopalvelumaksuja 7,4 prosenttia – parantaa sähköverkkoa kasvavilla investoinneilla

Julkaistu31.8.2026 jonnanordgren Tiedote
Korotus varmistaa sähkön toimitusvarmuutta. Tavallisessa kerrostaloasunnossa korotuksen vaikutus on hieman yli kaksi euroa kuukaudessa. Pori Energia Sähköverkot korottaa verkkopalvelumaksujaan keskimäärin 7,4 prosenttia 1.10.2026 alkaen. Kerrostalossa asuvan 2 500 kilowattitunnin vuosikulutuksella hinnanmuutos vaikuttaa sähkön siirtohintaan hieman yli kaksi euroa kuukaudessa. 16 000 kilowattituntia käyttävän omakotitalossa asuvan kuukausilaskuun vaikutus on hieman alle kahdeksan euroa. Korotuksen taustalla on sähköverkon rakentamiskustannusten, […]
Julkaistu24.8.2026 jonnanordgren Tiedote

Pohjolan voima Oyj mediatiedote – Porin Prosessivoiman sähkökattila valmistui käyttöön

Julkaistu24.8.2026 jonnanordgren Tiedote
Porin Prosessivoiman sähkökattila on valmistunut osaksi nykyistä voimalaitoskokonaisuutta. Tuotantokäyttö alkoi elokuun puolivälissä. Teholtaan 60 megawatin sähkökattila varmistaa ja tehostaa energian tuotantoa sekä vähentää samalla polttoaineen käytön tarvetta ja päästöjä. Investoinnin suuruus on 10,5 miljoonaa euroa. ”Olen iloinen siitä, että saamme uuden joustavan elementin tuotantoomme. Sähköhöyrykattila tukee meitä työssämme voimalaitoksen fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämiseksi. Sillä pystytään […]
Julkaistu3.8.2026 jonnanordgren Uutinen

Pori Energia Oy ostaa Leppäkosken Sähkö Oy:n osakekannan

Julkaistu3.8.2026 jonnanordgren Uutinen
Pori Energia Oy on allekirjoittanut sopimuksen Leppäkosken Sähkö Oy:n osakekannan ostamisesta Leppäkoski Groupilta. Kaupan toteutuessa Leppäkosken Sähkö Oy muodostaa uuden tytäryhtiön Pori Energia -konserniin. Kaupan toteutuminen edellyttää viranomaisten hyväksyntää. Kauppahinta ei ole julkinen. Leppäkoski Group tiedotti strategiamuutoksen valmistelusta ja sen vaikutuksista toimintansa painopisteisiin ensimmäisen kerran tammikuussa 2026. Tuolloin kerrottiin mahdollisista omistusjärjestelyihin liittyvistä selvityksistä. Leppäkoski Group […]