Myrskyrintama aiheutti sähkökatkoja Porissa

Porin alueen yli kulkenut myrskyrintama aiheutti sähkökatkoja Pori Energia Sähköverkkojen jakelualueella lauantaina. Myrskytuuli on kaatanut runsaasti puita ja lennättänyt oksia erityisesti rannikon ilmajohtoalueilla.

Myrskyn vuoksi tapahtuneiden häiriöiden johdosta aiheutui sähkökatko enimmillään noin 3400:lle Pori Energia Sähköverkkojen asiakkaalle Ahlaisten, Mäntyluodon, Preiviikin, Makholman, Viasveden ja Lattomeren alueilla.

Keskeytykset alkoivat iltapäivällä noin klo 14.00. Pori Energia Sähköverkkojen jakelualueella oli klo 18.00 vielä noin 2 500 asiakasta ilman sähköä. Asentajat korjaavat vikoja edelleen ja tilanne pyritään normalisoimaan mahdollisimman pian. Alustavan arvion mukaan valtaosa vioista saadaan korjattua sunnuntaihin mennessä, mutta yksittäiset korjaustyöt voivat mahdollisesti jatkua alkuviikkoon saakka.

Mikäli huomaat pihallasi myrskyvaurioita sähkölinjoilla, älä raivaa puita tai koske sähkölinjoihin itse vaan ota yhteyttä Pori Energian Sähköverkkojen häiriönumeroon 02 633 1161.

Sähkökatkojen tilannetta voi seurata reaaliaikaisesti www.porienergia.fi/keskeytyskartta . Pori Energia Sähköverkot saa tiedon automaattisesti keskeytyskartalla näkyvistä sähkökatkoista.

Lisätiedot

Pori Energia Sähköverkot Oy
Toimitusjohtaja Pertti Menonen
puh. 044 425 3790
pertti.menonen@porienergia.fi

Lisää kirjoituksia

Julkaistu31.8.2026 jonnanordgren Tiedote

Pori Energia Sähköverkot korottaa sähkön verkkopalvelumaksuja 7,4 prosenttia – parantaa sähköverkkoa kasvavilla investoinneilla

Julkaistu31.8.2026 jonnanordgren Tiedote
Korotus varmistaa sähkön toimitusvarmuutta. Tavallisessa kerrostaloasunnossa korotuksen vaikutus on hieman yli kaksi euroa kuukaudessa. Pori Energia Sähköverkot korottaa verkkopalvelumaksujaan keskimäärin 7,4 prosenttia 1.10.2026 alkaen. Kerrostalossa asuvan 2 500 kilowattitunnin vuosikulutuksella hinnanmuutos vaikuttaa sähkön siirtohintaan hieman yli kaksi euroa kuukaudessa. 16 000 kilowattituntia käyttävän omakotitalossa asuvan kuukausilaskuun vaikutus on hieman alle kahdeksan euroa. Korotuksen taustalla on sähköverkon rakentamiskustannusten, […]
Julkaistu24.8.2026 jonnanordgren Tiedote

Pohjolan voima Oyj mediatiedote – Porin Prosessivoiman sähkökattila valmistui käyttöön

Julkaistu24.8.2026 jonnanordgren Tiedote
Porin Prosessivoiman sähkökattila on valmistunut osaksi nykyistä voimalaitoskokonaisuutta. Tuotantokäyttö alkoi elokuun puolivälissä. Teholtaan 60 megawatin sähkökattila varmistaa ja tehostaa energian tuotantoa sekä vähentää samalla polttoaineen käytön tarvetta ja päästöjä. Investoinnin suuruus on 10,5 miljoonaa euroa. ”Olen iloinen siitä, että saamme uuden joustavan elementin tuotantoomme. Sähköhöyrykattila tukee meitä työssämme voimalaitoksen fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämiseksi. Sillä pystytään […]
Julkaistu3.8.2026 jonnanordgren Uutinen

Pori Energia Oy ostaa Leppäkosken Sähkö Oy:n osakekannan

Julkaistu3.8.2026 jonnanordgren Uutinen
Pori Energia Oy on allekirjoittanut sopimuksen Leppäkosken Sähkö Oy:n osakekannan ostamisesta Leppäkoski Groupilta. Kaupan toteutuessa Leppäkosken Sähkö Oy muodostaa uuden tytäryhtiön Pori Energia -konserniin. Kaupan toteutuminen edellyttää viranomaisten hyväksyntää. Kauppahinta ei ole julkinen. Leppäkoski Group tiedotti strategiamuutoksen valmistelusta ja sen vaikutuksista toimintansa painopisteisiin ensimmäisen kerran tammikuussa 2026. Tuolloin kerrottiin mahdollisista omistusjärjestelyihin liittyvistä selvityksistä. Leppäkoski Group […]